Keitä me olemme
Elävä Toivo on raamatullisen seurakuntamallin mukaan toimiva yhteisö. Toimimme tällä hetkellä Haminan ja Parikkalan alueilla. Meillä on myös Seurakunta Venäjällä Novgorodin alueella. Teemme lähetystyötä Venäjälle ja ylläpidämme Raamattukoulua Malawissa. Toimintamme alkukotiin Haminaan, on vähitellen muodostunut seurakuntaperhe, jonka alkuvaiheisiin liittyi useamman vuoden rukoustyöllä pohjustettu narkomaanien keskuudessa koettu herätys. Joukkoomme on vuosien varrella liittynyt jo pidempäänkin uskon tietä kulkeneita, jotka ovat kaivanneet elävämpää seurakuntayhteyttä. Joukkoomme kuuluu eri ikäisiä ja hyvin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, joita yhdistää rakkaus Jeesukseen ja sydämissä palava Pyhän Hengen tuli.
Seurakuntamme nimettiin vuonna 2014 Eläväksi Toivoksi aiemmin toimintansa aloittaneen saman nimisen yhdistyksen pohjalta. Pyrimme toteuttamaan käytännössä Raamatun totuutta Luuk 14:21 – ”Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle”. Tahdomme harrastaa sen paikkakunnan parasta, missä olemme.
Pidämme yllä Raamatun totuuksia ja moraalia tässä ajassa. Näemme, että ihmisiltä on hukassa Taivasten valtakunnan avaimet ja ovi. Tie on kadonnut sinne pyrkijöiltä. Opetuksen puuttumisen tähden ei ole selkeää ymmärrystä siitä, kuinka tulisi vaeltaa sen jälkeen, kun ovesta on astuttu tielle. Raamatun sanan opetus onkin tiiviisti mukana tilaisuuksissamme. Tahdomme innostaa uskon tielle lähteneitä etsimään syvempää henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Raamatun lukemisen ja Jumalan äänen kuuntelemisen avulla. Tärkeä osuus on myös ylistysmusiikilla. Tiedämme, että sydämestä nouseva ylistys muuttaa paikkakuntien hengellistä ilmapiiriä.
Haminasta työmme on Herran tahdosta ja hänen kunniakseen laajentunut vuodesta 2014 alkaen Itärajaa ylöspäin Parikkalaan vuonna 2015. Samana vuonna perustettiin seurakunta Venäjälle Novgorodiin yhdessä Russian assembly of God (Helluntailiiton alaisuudessa toimiva) seurakunnan kanssa, jossa Simo toimii pastorina. Seurakuntamme tekee myös yhteistyötä venäläisen Uusi Elämä -järjestön kanssa. Se on vahvasti kristillisellä pohjalla toimiva riippumaton järjestö, jolla on 20 vuoden kokemus narkomaanien auttamisesta kirjaimellisesti uuteen elämään. Entisistä Pietarin viemäreiden asukkaista on järjestön keskuksissa kasvanut Jumalan voimasta muiden kaltaistensa auttajia ja järjestön työntekijöitä. Nyt saamme olla osana Suomessa toimivaa verkostoa, joka tukee näitä narkomaanien hoitokoteja monilla tavoin aineellisesti ja hengellisesti.
Elävä Toivo ry
Mannerheimintie 12
49400 Hamina